Eihän tässä ole enää mitään järkeä. Tällä viikolla pitäisi mennä työpaikalle palaveriin, vaikka olen sairaslomalla. En edes ole tällä hetkellä siinä kaupungissa, jossa normaalisti asun. Olen muutenkin joutunut hoitamaan joitain työasioita, vaikka mielestäni niiden hoito kuuluisi tällä hetkellä jollekin aivan muulle henkilölle. Huomaan, että kun mietin työasioita, alkaa kroppa reagoimaan paniikinomaisesti. Ja sitten pitäisi vielä mennä itse työpaikalle, vaikka pelkästään sen ajatteleminen saa paniikkikohtauksen kurkistelemaan nurkan takaa? En tiedä, mitä tehdä. Vaikka olenkin henkisesti nyt romuna, niin olen vain liian kiltti ihminen sanomaan asiat suoraan. Mitä ihmettä edes mietin sitä, mitä muut ajattelevat? Pitäisi keskittyä tällä hetkellä vain itseeni, mutta en osaa.

Eilinen päivä oli vaikea. Olin yksin aamupäivän ja osan iltapäivästä, olin kuin sumussa. Kuten aiemmin jo kerroin, viihdyn yksin, mutta nyt se alkaa mennä todella vaikeaksi, ellei minulla ole jotain tekemistä. Saan välillä jopa pieniä muistikatkoksia, kuten tänään aamulla. Söin aamupalan ja yhtäkkiä kuulin äänen, kun jääkaapin ovi sulkeutui. Ilmeisesti olin vienyt kahvimaidon jääkaappiin, mutta en vain muista sitä. Maito oli kuitenkin poissa pöydältä ja jääkaapin oven äänen tunnistaa näköjään, vaikka olisikin aivot ihan usvassa. Säikähdän välillä itsekin itseäni. Muistikatkoja tulee lähes päivittäin, mutta en uskalla kertoa niistä kenellekään. Odottelen tällä hetkellä soittoa, että pääsisin juttelemaan ammattilaisen kanssa näistä asioista. Ruuhkaahan siellä varmasti on, mutta lääkärikäynnistä alkaa olla jo viikko aikaa. Jos minulla olisi itsetuhoisia ajatuksia, niin tässä ajassa olisin hyvin ehtinyt tekemään itselleni jo jotain peruuttamatonta. Onneksi niitä ei kuitenkaan ole.

Mietin, kuinkahan selviän tästäkin päivästä. Tiedän, että aika kuluu joka tapauksessa eteenpäin, tuijotin sitten seinää 8 tuntia tai teenkö jotain muuta. Tavallaan pelkään ajankulua, koska sairaslomakin tikittää koko ajan eteenpäin. Haluan illan tulevan, ettei minun tarvitsisi olla yksin, mutta pelkään iltaa, koska silloin on taas kulunut yksi päivä sairaslomaa eteenpäin. Pelkään aikaa. Pelkään tulevaisuutta, vaikka nyt ei kauheasti olekaan voimia murehtia sitä. Räpiköin jälleen.