Odotin, että se tapahtuisi jossain vaiheessa, mutta en olettanut sen tulevan näin pian. Hello burn out. Alkuviikosta se tuli. Täydellinen väsymys ja uupumus, kivana lisänä jonkinlainen paniikkikohtaus. Työterveyslääkäri vaan totesi että "nyt on kyllä huono tilanne sinulla". No kappas vaan, niin on. Tämä on tosiaan tehnyt tuloaan jo pidemmän aikaa, jokin pieni heinänkorsi vaan tipahti hartioille ja katkaisi selän ja romahdin.

Ajatukset ja tunteet vaihtelee lähinnä hillittömästä väsymyksestä jotenkin päivästä selviämiseen. Arkisetkin asiat tuntuu vaikeilta, saatan jäädä jumittamaan lattialle ja tuijottamaan seinää/ulos/lattiaa pidemmäksikin aikaa, kunnes hieman havahdun. Ruoka maistuu jotenkin, mutta syömisen jälkeen tulee joka kerta kuvottava olo. Painoa on tippunut säännöllisesti puolen vuoden aikana ja sekin pelottaa. Läheiset tietää tilanteen, mutta heille puhuminen on hieman hankalaa. En halua huolestuttaa liikaa, koska näen jo nyt, että he kärsivät. Todennäköisesti pääsen puhumaan jollekin ammattilaiselle tässä pian, lääkäri ehdotti sitä ja itse halusin sitä myös. Miten voikaan ihmisen mieli olla näin petollinen? Aiheutan itse vain itselleni hallaa kun en jaa kaikkea läheisteni kanssa, kun taas jos itse olisin esimerkiksi poikaystäväni tilanteessa, niin haluaisin hänen jakavan asioita. Ei minulla mitään salattavaa ole, mutta en vain halua huolestuttaa heitä liikaa. Idiootti kun olen.

Voi olla, että kohta ei enää ole töitä, joihin mennä. Ehkä ihan hyvä.