Huomenna palaan hetkeksi kaupunkiin, jossa normaalisti asun. Tapaan työterveyshoitajan, joka soitti aiemmin tällä viikolla. Pelottaa, mutta en tiedä mikä. Tiedän, että tilanteeni kuvailu tulee olemaan hankalaa. Ehkä pelkäänkin sitä, että minua ei oteta tosissaan. En tiedä, mitä tapahtuu. Tiistaina tapaan saman työterveyshoitajan yhdessä lääkärin kanssa. En tiedä, saanko lääkäriltä jotain mielialalääkkeitä. En ole koskaan syönyt niitä, jotenkin ajatukset ovat hyvin ristiriitaisia lääkkeitä kohtaan. Jos jollain ruudun siellä puolella on kokemuksia, niin saa kommentoida ja kertoa omia fiiliksiään lääkkeitä kohtaan.

Eilen oli hyvä päivä. Olin aivan hämilläni, sillä hyviä päiviä ei juurikaan ole muutamaan kuukauteen ollut. Olen yrittänyt pitää työajatukset poissa, en ole katsonut työpuhelinta ja luulen, että nuo kaksi asiaa vaikuttavat asiaan paljon. Ja se, että viikonloppuna olen viettänyt hyvin vähän aikaa yksin. Seurassa ajatukset unohtuvat, vaikka tiedostan, etten olekaan täysin oma itseni. Kun jään yksin, niin ahdistus palaa. Kävin eilen yksin kaupassa, jolloin ahdistus hyppäsi hartioille. Kuvittelen kai, että kaikki ihmiset tuijottavat. Väenpaljous pelottaa, vaikka työni kautta olen ollut hyvinkin paljon esillä ja ihmisten edessä. Nyt se ahdistaa, vaikka kaupassakäynnin pitäisi olla aivan normaali asia. No, eipä tässä muutenkaan kovin normaalilla linjalla olla menty, mutta en haluaisi normaalien rutiinien aiheuttavan tuollaista oloa. Katsotaan mitä käy, oletan, että ensi viikosta tulee rankka, mutta toivottavasti saan kerrottua ammattilaisille tilanteestani ja että saan apua.